Suomen Leijona
tunnetaan Suomen historiallisesta vaakunasta, joka on Suomen laissa kuvailtu
näillä sanoilla:
»Punaisessa
kentässä kruunupäinen leijona, joka pitää oikean etujalan sijalla olevassa
haarniskoidussa kädessä iskuun kohotettua miekkaa ja polkee takajaloillaan
sapelia, leijona kruunuineen ja varuksineen, aseiden kahvat ja
käsivarsihaarniskan nivelet kultaa sekä aseiden terät ja käsivarsihaarniska
hopeaa; kenttään siroteltu yhdeksän hopearuusua.»
Vaakunan alkuperää ei tunneta
varmuudella, mutta vanhin löydetty esiintymä on 1580-luvulta Kustaa Vaasan
hautamuistomerkissä Uppsalassa. Sama leijona esiintyy mm. Ruotsin keskiajan
hallitsijasuvun sukuvaakunassa. Leijona esiintyy myös esimerkiksi Tanskan,
Bulgarian, Sierra Leonen ja Tsekin vaakunassa.
Suomen Leijona hopeariipus |
Mutta suomalainen leijona on viime
vuosina kärsinyt inflaatiosta. Äärioikeistolaiset ovat ottaneet leijonan
symbolikseen, ja samalla leijonan alkuperäinen viesti on muuttunut . Leijonaa
ei haluta käyttää kansallissymbolina, kun pelätään että leimataan radikaaliksi
kiihkonationalistiksi tai rasistiksi.
Ensi vuonna kun maamme täyttää 100
vuotta toivon että leijonamme saisi takaisin arvokkuutensa ja viattomuutensa.
Finlayson on samalla linjalla, ja järjestää designkampanjan jossa halutaan
löytää 100 uutta versiota suomenleijonasta. Ideana on näyttää, että leijona on
yhtä monikasvoinen ja -muotoinen kun
Suomikin. Voittavia uusleijonia tullaan painamaan Finlaysonin tuotteisiin kuten
verhoihin, pyyhkeisiin ja kankaisiin. (tutustu kilpailuun www.100leijonaa.fi)
Ote Hesarin artikkelista, missä tärkeä sanoma. |
Omalta osaltamme otamme koruvalikoimaan
uusia leijona-koruja, sekä erilaisia sinivalkoisia koruja. Vuosi 2017 tulee olemaan erittäin sinivalkoinen, riippumatta muotiväreistä.
Oikein rauhallista itsenäisyyspäivää
kaikille suomalaisille ja Suomen ystäville.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti