Haluan nosta esille muutamia hienoja esimerkkejä hyvästä korunkäytöstä, sekä myös muutama mielestäni vähemmän onnistunut korunvalinta, ja samalla selittää mielipiteeni.
Jenni Haukio ja näyttävät Monument-korut |
Itse olisin valinnut tähän asuun vaatimattomammat korvakorut, enkä myöskään ole rintakorujen fani, mutta kaulakoru on upeimpia mitä olen nähnyt, ja osaan aavistaa millainen työmäärä on noitten putkien sahaamisen takana...
Jenni Milonoffilla kauniit korut mutta liikaa |
Jennillä oli kaunis mekko ja kauniit korut, mutta tässä oli laitettu liikaa koristeita kakun päälle. Esimerkiksi jättämällä hius/otsakorun pois tämä olisi ollut nappisuoritus. Kaulakorulla on kaunis tarina (menehtyneen ystävättären tekemä koru) ja se sopii hyvin mekkoon, mutta hiuskoru on kun ylimääräinen kirsikka jo valmiin tortun päälle.
Susanna Koski ja upea olkapääkoru |
Olikohan Susanna lukenut viime vuoden blogini, hän oli nimittäin ottanut opikseen yllämainitusta neuvosta. Tänä vuonna hänellä oli YKSI erittäin näyttävä koru, eikä mikä tahansa blingi, vaan yli 600 timantein ja safiirein koristeltu olkapääkoru. Näyttävän korun kaveriksi hän oli valinnut simppelit korvakorut ja sileän rannekorun.
Marja Mikkelsson ja kokonainen Kosmos-sarja |
Ihan kivat korut, mutta minulle tulee sellainen olo, että Marja on saanut kerättyä Kalevala Korun kaikki Kosmos-sarjan korut, ja kun kerran on linnanjuhlat niin laitetaan ne kaikki kerralla päälle! Sanoisin että kaksi samanmuotoista korua ei kannata laittaa vierekkäin; eli jos tässä tapauksessa olisi joko korva- tai kaulakorut jätetty pois, niin ei olisi pistänyt minun silmääni ollenkaan.
Katja Vierikko sädehtii kilpaa korun kanssa |
Tässä on näyttävällä korulla reilusti tilaa ja ilmaa ympärillään. Koru istuu kuin hanska Katja Vierikon kaulaan, ja hänen hiusten, ihon ja mekon väri ovat kauniissa tasapainossa.
Maija Hietanen ja ...norsu? |
Voi olla että tällä korulla on joku syvällisempi tarkoitus mistä en ole tietoinen (tiedän että puku oli Afrikka-aiheinen, mutta se ei mielestäni puolusta norsu-korua). En näe tätä korua kauniina, tyylikkäänä eikä se ole edes hauska. Eläinkorujen kanssa täytyy olla vähän varovainen, harvemmin ne ovat niin juhlavia että sopivat näin arvokkaaseen tilaisuuteen.
Sofia Wikman oli upea ilmestys |
Muistan että kun näin Sofian telkkariruudussa minulta lähti "wauuu"-ääni. Hänessä oli kaikki elementit kohdallaan: kaunis mekko joka oli erikoinen mutta silti klassinen. Hiukset olivat just "oikean" väriset, eli se harmaa väri joka on nyt niin trendikäs, mutta sopii harvalle. Ponnari oli selkeä ja veistoksellinen. Meikkiä just sopivasti. Ja korvakorut olivat näyttävät mutta ei yliampuvat, ja puhuivat samaa kieltä kun mekon koristus. Täysikymppi!
Päivi Lundvall silmälaseineen |
En usko että se on vakava etikettivirhe käyttää silmälaseja arvokkaissa juhlissa, mutta esimerkiksi Päivin tapauksessa silmälasit ovat huomiota herättäviä mutta ei kuitenkaan juhlavat, joten suosittelisin piilolinssejä. Sen lisäksi tässä asussa näkyy taas sitä "keräsin sitten koko korusarjan ja laitoin kerralla kaikki osat päälleni"-fiilistä... ei ihan mun suosikkikorujani...
Sonja Gallen-Kallela ja illan suosikkikoruni |
Rouva Gallen-Kallelan korua ei mainittu missään mediassa, joten minulle ei ole tietoa materiaalista tai alkuperästä, mutta tämä koru oli juhlien lempikoruni. Kuvassa se näyttää hiukan pliisulta, mutta kun hän liikkui ja valo osui koruun se välkehtii enemmän kun Jaana Pelkonen ;-) Tässä kättelykuvassa puvun yläosa on työntynyt hiukan ylös liian lähelle korua, mutta kun näin vilahduksen rouvasta illan kuluessa niin koru oli mielettömän upea ja kokonaisuus näyttävä.
Merja Rehnin "tyrmäävä" dekoltee |
Mediassa keskusteltiin Kike Elomaan kaula-aukosta, mutta kyllä Merja Rehn vei voiton minun leuanloksahdus-mitalla. En oikein osaa sanoa tästä mitään...tähän tarvittaisiin ihan järkyttävän kokoinen koru peittämään rouvan antimia... ;-)
Mira Potkosen mekko ja korut sulassa sovussa |
Jutta Urpilainen ja halpa (ei edullinen) koru |
Tässä minun analyysini muutamasta juhlijasta. Tarkoitus ei tietenkään ole loukata ketään, lähinnä kritisoida ja opettaa lukijani näkemään puut metsästä.
Kertokaa teidän mielipiteenne: onnistujat ja floppaajat?
Norsukorun taustalla oli se syvempi merkitys, että henkilö puolisoineen kuuluu team Rokkaan joka on kouluttanut Afrikassa koiria jäljittämään norsujen salametsästäjiä... tai jotain sellaista. Mutta muuten olen samaa mieltä, että koru on vähintäänkin persoonallinen. Kaipa tuon olisi voinut tyylikkäämmäksikin suunnitella realistisen norsunpään sijaan...
VastaaPoistaAivan, se on aikalailla mauttomuuden rajalla...hankala tapaus ;-/
Poista