torstai 31. toukokuuta 2018

Totuus kuvien takana


Ajattelin kertoa teillä vähän meidän kevään lehden kansikuvan kuvaussessiosta. Vähän sellaista salaista tietoa mitä ei ehkä tule ajatelleeksi kun katselee kuvia.

Meillä oli yksi lyhyt työpäivä aikaa, vastavalmistuva ammattikuvaaja jolla oli oma kotistudio vasta rakenteluvaiheessa, ei-ammattimalli joka ei ole koskaan työskennellyt kameran edessä, sekä minä korujeni kanssa, ja minä en siis ole mikään ammattilainen kuvauksissa enkä oikein missään muussakaan ;-)

Mutta intoa oli meillä kaikilla paljon, ja ideoitakin löytyi. Joten kuvia tuli paljon, tässä pari esimerkkiä miten kuvat syntyi.

Halusin leikkisän kuvan, missä olisi liikettä. Kuvattava korumalli (mokkainen choker-kaulapanta hopeakoristeella) on nuorten teinityttöjen makuun, joten haettiin sellaista vähän hassua ja trendikästä fiilistä. Avuksi otettiin hiusfööni, jotta saatiin ponnari elämään.

Minä ja fööni, sekä malli ja kuvaaja!
Tässä vähän suttuinen versio, mutta näkyy miten ponihäntä lentää.

Toisessa kuvassa halusin saada vähän salaperäinen fiilis käyttämällä erilaista kuvakulmaa, eli kuva otettiin yläviistosta. Mutta koska valot ja lamput olivat tietyllä korkeudella, jouduttiin laittamaan malli istumaan lattialle, ja kuvaaja kiipeämään keittiöjakkaralle.
Malli polvistuu lattialla ja kuvaaja kiipeää jakkaralla.



Lopputuloksessa malli katsoo yläviistoon kameraan
Kansikuvaksi valitsin loppujen lopuksi "vahinkolaukauksen". Tuntui että kyseisessä kuvassa on helppo kuvitella mallityttöä ylioppilaaksi, morsiameksi, rippiläiseksi... Malli oli hyvä, mutta tausta oli tylsä ja suttuinen. 
Alkuperäinen kansikuva
Joten sitten meidän mastermind-taittaja viilasi kuvaa ja teki vähän taustaväri-kokeiluja:




Ja loppujen lopuksi päädyttiin vihreään taustaan. Keväinen ja raikas, erilainen. Mitäs tykkäätte?

Lopullinen kansi



keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Mitä lakki ja lyyra kertoo meille?

Ylioppilaslakki kertoo meille enemmän kuin että kantaja on valmistunut ylioppilaaksi. Lakin vuori kertoo, mistä maakunnasta ylioppilas on kotoisin. Mahdollinen tupsu, ruusuke tai nauha kertoo joko siitä, että kantajalla on kaksoistutkinto, tai siitä, että kyseessä on ammattilakki, esimerkiksi merkonomilakki tai lähihoitajalakki. Ylioppilaslakki on lähtöisin 1800-luvulta, ja se on pysynyt samanlaisena vuodesta 1865.



Myös lyyria on erilaisia. Perinteisesti lyyran koko viestii kielipoliittista näkemystä. Suomenruotsalainen lyyra on isompi (halkaisijaltaan 22 mm) ja lyyra - siis se soitin keskellä - on kulmikkaampi. Suomenkielisillä on joko 16 mm:n tai 14 mm:n mittainen lyyra, jossa instrumentin muoto on ruotsinkielisten lyyraa pyöreämpi. Joskus voi törmätä myös pieneen 12- tai 10-milliseen “kiihkosuomalaiseen” lyyraan. Useimmiten lakissa on ostettaessa jonkinlainen peltilyyra, joka sitten yleensä vaihdetaan oikeaan, 14 karaatin kultaiseen lyyraan.

Ei muuta kun tutkimaan hatun kokardia!

keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Kevään vitamiinit

Terveelliset ruokavaliot ovat nyt jokaisen kielellä, mutta kevään Dolce Gabbanan, Balenciagan ja Pradan muotinäytöksissä hedelmät löytyivät paitsi menusta myös mallien kauloista ja korvista. Hauskaa ja piristävää!


Catwalkeilla nähtyä


Suomessa tuollaiset appelsiinikäädyt on ehkä vähän liikaa, mutta kaikenlaista pientä piristystä löytyy kyllä. 



Vitamiinipommi!
                      


Ja hyvä sanontahan on "Omena päivässä pitää lääkärin loitolla". Joten vitamiineja kehiin, niin suuhun kun korviin ja kaulaan!