perjantai 30. lokakuuta 2015

Joulukalenteri



Päässäni on muhinut viime joulunodotuksesta asti ajatus korukalenterista. Nyt se on valmis! Meillä on myynnissä pussi jossa on 24 pientä pakettia. Joka paketissa on omalle päivälleen sopiva koru. Esimerkiksi itsenäisyyspäivänä paketissa on suomi-lippu-riipus. (enempää en paljasta!)
Tonttu esittelee!
Korukalenterin suositushinta on 280 euroa, kallein yksittäinen koru on tietenkin jouluaaton luukussa, muuten korut ovat noin 10 euron koruja. Kaikki korut ovat sterlinghopeaa. Kalenterissa on sekä riipuksia että korvakoruja, eniten on korvanappeja.
Koska edustamme tukkuliikettä, myymme näitä kalentereita pääasiassa kultasepänliikkeille. Jokaisesta tilatusta kalenteripaketista annan kultasepänliikkeelle 10 kpl perinteisiä pahvisia joulukalentereita. Näitä kalentereita liikkeet voivat sitten jakaa omille asiakkailleen ja lapsimielisille.
Ei ne kyllä ihan perinteisiä ole. Kalenterin kuva on räätälöity meille. Kemiönsaarelainen  taiteilija piirsi sen ohjeistukseni mukaan. Kuvassa näkyy tutut "kasvot": Petri-pukki ohjaa Pertti- ja Vesa-porojen rekeä, ja Lussi-tonttu kerää koruilla täytettyjä paketteja jotka pursuaa kyydistä. Ahkerina pipareina näkyy Sami-seppä ja Tina- ja Angie-tytöt. Ja tietenkin lumipenkereen takaa näkyy kisulit.
Kalenteri on painettu Markprintissä , muistatteko että jotain pientä vihjaisin tästä projektista heinäkuun postauksessa Lahdesta ;-)
Materiaali on todella laadukas, kiiltävä metallipintainen ja jokaisessa luukussa on korunkuva ja pieni päivän ajatus.

Joten nyt jos tekee mieli hienoa kalenteria, soitto meillepäin tai kipin kapin lähimpään koruliikkeeseen kysymään Silver Barin kalenteria. Ja liikkeille vielä vinkiksi, että kun ostatte yhden korukalenterin, niin tietenkään ei ole pakko myydä sitä eteenpäin 24 korun kalenterina, vaan jokaista korua voi myydä ihan normaalisti yksittäin. Bonuksena saatte silloin niitä hienoja piirrettyjä pahvikalenterita kaupan päälle!

tiistai 27. lokakuuta 2015

Ihanat värit



Vaatteissa suomalaisten luottoväri on musta. Koruissa eniten myyty väri on kirkas/valkoinen/väritön. Kun meiltä tilataan koruja, niin suhteessa toisiinsa kirkkaita myydään noin 80% ja sitten loput 20% jää kaikille väreille. Eli värejä myydään perinteisesti tosi vähän. Silti värit vetää puoleensa, ja korutiski missä ei ole mitään värillisiä koruja on tosi tylsän näköinen.
Kun olin äiti-tytär-reissullani Hollannissa pari viikkoa sitten, pistäydyin yhdessä kivitukkuliikkeessä, missä löytyi kaiken maailman värit. Kiikarissa oli pari ihanaa sinistä sävyä, koska kaikista väreistä sininen taitaa olla suomalaisten suosikki.

Ja ohessa kuva löydöksestäni. Kivet ovat zirkoneita, eli synteettisiä kiviä, joiden väri on mahdollisimman lähellä tansaniittiä ja sinitopaasia. Nämä kaksi jalokiveä ovat nimittäin lemppareitani, tietenkin timantin lisäksi.
Sinitopaasin värinen zirkonia.
Tansaniitin värinen zirkonia.
Tässä vielä kivet istutettuna meidän hopeiseen krappanaan. Mitäs tykkäätte? Mikä on sinun lempivärisi koruissa?

torstai 22. lokakuuta 2015

Purkkamainos



Purkkamainos

 
Muistatteko kun lupasin yhdessä postauksessa että kerron myöhemmin lisää mihin sitä Hubba Bubbaa tarvittiin kuvauksissa?
Tässä kuvauksen tulos!

Eikö olekin hieno kuva?
Mulla oli tästä kuvasta alunperin hiukan erilainen ajatus miltä sen piti näyttää, mutta olen silti lopputulokseen älyttömän tyytyväinen. Se on raikas, vähän hassu, piristävä, iloinen ja nykypäivää. Täytyy mun silti myöntää että se purkkapaketti oli ihan turha:
Hubba Bubba maistui hyvälle muttei toiminut kuvassa..
Me kokeiltiin ja kokeiltiin, Lisa puhalsi palloja kunnes leuat oli ihan puuduksissa. Eikä onnistuttu saamaan hyvää kuvaa. Joko posket oli liian pyöreät, huulet liian töröllä, purkkapallo poksahti liian aikaisin tai sitten kuvasta tuli muuten vaan kreisi. Lopulta tilanteen pelasti ILMAPALLO. Lisan suussa kuvassa ei siis ole purkka vaan ilmapallo! Älkää kertoko kellekään!
Tässä Lisa jaksaa vielä puhaltaa...

tiistai 20. lokakuuta 2015

Messut Helsingissä



Huh huh, oli taas aikamoinen messurumba! Kivasti kävi porukkaa ja paljon saatiin myytyä. Olimme hetkittäin alimiehitettyjä, joten en ehtinyt juurikaan höpötellä asiakkaitten kanssa. Messuissa parasta on se kun nimet ja äänet saavat kasvot. Eli asiakkaita kenen kanssa olen viestitellyt ja soitellut pääsee näkemään kasvotusten ensimmäistä kertaa.

GSW-korumessujen yhteydessä on myös ILoveMe-messut, ja siellähän olisi voinut viettää vaikka koko päivän. Piipahdin perjantaina ennen messujen rakentamista, ja maistelin kaikkia terveellisiä raakasuklaamössöjä ja proteiinipatukoita mitä löysin. Nam nam.

Mukana apulaisena messuilla oli meidän kesäkaupan ensimmäisiä työntekijöitä, Julia. Miten jotkut ihmiset ovat vaan niin ihania ja oppii asioita noin vain? Julia on ollut 13 vuotta Espanjassa sen jälkeen kun lähti meidän kesäkaupasta, mutta pärjäsi messuilla vähintään yhtä hyvin kun vanhat messukonkarit.
Ja sitten meillä oli apulaisena Tarja, joka ulkonäön perusteella voisi olla minua nuorempi, mutta ei ole...on vaan niin hyvin säilynyt! Ja sisäinen kauneus paistaa kuoren läpi.

Oma tytär Ellen ja hänen poikaystävänsä Mathias ovat olleet remmissä jo muutaman kerran. Opiskelun ohessa on varmaan ihan kivaa päästä vähän maistelemaan työmaailmaa ja bisnestä.  Mathias on muuten se ihana poika kenestä kirjoitin postauksessa "Myyjä vai liikkeen vahti", joka sulatti rouvien sydämet meidän kesäkaupassa.



Messuhulina-selfie
Ja sitten paikalla oli tietenkin ydinporukka, me Järviset ja Tirrin veljekset. Hyvä tiimi! Jutut lentää ja huumori pursuaa.
Tässä vähän normaalia vakavimpana ;-)

tiistai 13. lokakuuta 2015

Hollannin visiitti



Kävin pikaisella viikonloppuvisiitillä äidin kanssa Hollannissa. Ensin vietettiin päivä Amsterdamissa ja sitten toinen päivä Schoonhovenissa. Amsterdamhan on tulppaaninen, kanavien, ilotyttöjen ja ruohon lisäksi tunnettu myös timanteistaan. Joten ainoa museo johon mentiin oli Diamondmuseum. 

Schoonhoven taas kutsutaan Zilverstad:iksi, eli hopeakaupunki. Eli siellä käytiin Zilvermuseumissa. En siis pääse lomallekaan ilman että korumaailma seuraa minua... no kai se vaan kiinnostaa.

Ja olihan se mielenkiintoista.

Timanttimuseossa opin että timantin mittayksikkö KARAATTI tulee sanasta QIRAT, joka on johanneksenleipäpuun siemen. Tämä siemen käytettiin aikoinaan itämaisissa basaareissa vaakojen vastapainona. Siemenet olivat riittävän kevyitä ja tasapainoista mittaamaan kullan painoja. Timantin mittayksikkö on karaatti, joka siis perustuu painoon, vaikka yleensä myös korkeampi karaatti tarkoittaa myös isompaa kokoa timantissa, mutta periaatteessa timantin koko voi vaihdella hionnasta riippuen vaikka karaatti (eli paino) olisi sama.
Museon pihalla oli pari mirriä.
Hopeamuseossa oli seppä työssään ja paljon kauniita esineitä, mutta en ehkä kokenut mitään ahaa-elämystä.
Seppä tekee kalvosinnappeja.
Aikamoiset veistokset!
Sen sijaan olin ällikällä lyöty seuraavana päivänä kun pääsin käymään yhden taitavan hopeasepän pajalla. Herra oli suunnitellut upean kahvipannun muotoisen veistoksen, joka pystytettiin juhlallisin menoin kaupungin yhteen liikenneympyrään. Työkalut oli vähän eri kaliiperia kun täällä meidän pajalla...
Suunnittelija kertoi innostuneesti projektista!
Vasaroita oli...muutama...
Kahvipannuveistoksen pienoismalli.
The Coffee Pot julkistamistilaisuus
Kävin myös ystävättäreni firmassa, missä hän myy jalokiviä ja helmiä. Koska oli sunnuntai en päässyt kuolaamaan kaikkia ihania kiviä koska ne oli monen lukon takana holvin suojassa, mutta kivinauhoja ja helminauhoja pääsin räpläämään.
Ystävä Bir ja hänen "jalokivennäiset"
Parasta viikonlopussa oli kuitenkin ihanaa laatuaikaa maailman parhaan äidin kanssa sekä Birin ihanat kissanpennut! Kurr nau!
Birin ihanat kisulit

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Jokainen terve päivä maan päällä on hyvä päivä



Idolini Michael Monroe on lausunut useasti tämän otsikon. Ja kun Roosa Nauha-päivä lähestyy niin muistuu taas mieleen tämä lause. Pitäisi useammin muistuttaa itseään olla kiitollinen jokaisesta päivästä jolloin saa herätä terveenä ja turvassa.
Roosa Nauha-päivän kunniaksi ajattelimme tänä vuonna pyytää yhteistyökumppaneitamme, kollegoitamme ja asiakkaitamme tukemaan hyvää asiaa keräyksen muodossa. Lähdimme siis perustamaan Roosa Nauhan nimissä oman keräsypotin, eli tarkoittaa sitä, että me voimme haastaa kaikkia mukaan keräykseen kukin omalle lompakolle sopivalla summalla. Itse laitoimme alkupottiin 500 euroa, mutta päämäärämme on että saadaan teidän avulla kasaan 3000 euroa.
Eli oheisessa osoitteessa  pääset itse helposti lahjoittamaan esimerkiksi nettipankin tai luottokortin kautta. Rahat menevät suoraan syöpäsäätiölle -  meidän tehtävämme on vain haastaa muita ja viedä sanomaa eteenpäin.

http://oma.syopasaatio.fi/roosa-nauha/5-3088

Pieneksi porkkanaksi lupaamme kuitenkin arpoa kaikkien lahjoittajien ja jakajien kesken ne ihanat pinkit korvikset jotka näkyvät kuvassa.

Tuetaan yhdessä ja muistakaa perjantaina pukeutua pinkkiin! 
Ps. Sori etten onnistu laittamaan tänne suoraan linkkiä...joudutte copy-peistaamaan...
http://oma.syopasaatio.fi/roosa-nauha/5-3088#.VhPHo_6XBJo.facebook