torstai 23. huhtikuuta 2015

Lukiolaisia tutustumiskäynnillä



Blogissa on ollut hiljaista, koska teen parhaillaan eniten töitä kirjoittamalla juttuja tulevaan Kasnäs Kompass-lehteen, joten tuntuu että minulla ei ole hirveesti annettavaa korualaan liittyviä kertomuksia. Mutta tänään oli sellaiset vieraat että taidan jakaa sen kokemuksen teidän kanssanne.
Eli kyseessä on jokavuotinen tapahtuma, kun paikallisen lukion ekaluokkalaiset käyvät tutustumassa eri yrityksiin. Olemme yksi niistä, koska ilmeisesti porukkamme on aika inspiroiva, koska meillä on niin monta rautaa tulessa. Eli nuoret opiskelijat saavat nähdä miten koruja valmistetaan, ja sitten kerromme heille vähän yrittämisestä ja sen hyvistä ja huonoista puolista. Tänään sattui vaan tosi huono päivä, koska Petri the Boss on Helsingissä kokouksessa, Sami the Kultaseppä on talvilomalla ja pakkaushuoneen leidit Tina ja Angie ovat molemmat kotona vatsataudissa. Joten aika vähissä oli näkemiset työsuoritteiden puolesta, mutta yritin silti parhaani näyttämällä eri työvaiheita, koneita ja työpisteitä.
Aina on hauskaa kun tulee vähän uutta vipinää ja samalla kun joutuu kertomaan omasta työstään niin tulee vähän funtsittua miten monta soppaa ollaan keittämässä samaan aikaan...taidetaan olla aikamoiset Master Chefit!

Tässä toinen puolisko ryhmästä.

perjantai 17. huhtikuuta 2015

SelfieTattoo



Bangkokin messuilla bongattiin yksi uusi tuote  joka sopii hyvin kultasepänliikkeisiin mutta silti ei kilpaile korujen kanssa : korutatuoinnit! Tatskalähetys saapui eilen, ja tänään ollaan laitettu paketteja menemään. 
Jos minulta kysytään niin korutatuoinnit tulevat olemaan tämän kesän buumituote. Kyllä niitä näkyi jonkun verran jo viime kesänä, mutta tämän talven aikana some on täyttynyt kuvista näistä kimaltelevista ihokoruista. Joten kun kesä kohta saapuu tänne Pohjoismaihin ja nilkkoja ja käsivarsia alkaa vilkkumaan niin samalla vilkkuu myös tämä uutuustuote.
Korutatuointi laitetaan iholle veden avulla, joko kraanan alla, tai sitten märällä paperilla tai pumpulilla. Samalla tavalla kun lasten purkkapaketeista löytyvät ihotarrat.  Malleja löytyy useita: rannekoruja, sormuksia, kaulakoruja ja tietenkin niitä normi-kuvioita, esimerkiksi tribaaleja, sulkia ja siipiä. Kaikki ovat kiiltäviä, metallipintaisia, joten näyttävät todella upeilta ruskettuneella iholla.
Festareilla ja uimarannalla nämä ovat mainioita: ei tarvii pelätä että hukkaa korut tai että ne varastetaan ;-)  Tämän ovat huomanneet myös monet julkkikset:
 
 
 
 
 
 
 
 
 

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Messut ovat aina raskaat mutta kivat



Te jotka olette joskus olleet messuilla töissä  tiedätte että se on raskasta. On raskasta seistä koko päivä, varsinkin jos normaaliduuni on pääasiassa istumatyö. On myös raskasta olla valppaana ja rientää asiasta toiseen, yrittää muistaa tuhat ja sata asiaa, olla valppaana niin että jokainen asiakas saa haluamansa palvelua ja että tarjoilu pelaa eikä kenenkään tarvi seistä suu kuivana... ;-)
Mutta on se samalla niin kivaa päästä tapaamaan niitä ihmisiä johon normaalisti olen yhteydessä ainoastaan sähköpostitse tai puhelimitse, jos edes sitäkään. Ihanaa kun saa nimelle kasvot. Normaalisti myyntimme tapahtuu pääasiassa myyntiedustajiemme kautta, eli edustajat käyvät liikkeessä, tekevät tilauksen, ja meiltä lähtee paketti ja lasku. Ainoastaan messuilla pääsen tapaamaan kasvotusten näitä samoja ihmisiä.
Muutamasta asiakkaasta on kyllä tullut enemmänkin kun asiakas. Riikka ja Tape on jo osittain poistunut korualalta, mutta silti käydään edelleen toistemme yökylässä. Anniina on tulossa jo toista kertaa juoksemaan puolimaratonia meidän järjestämään juoksutapahtumaan.
Ja messuilla pääsen myös kiusaamaan noita meidän ihania myyntiedustajia. Veljekset Vesa ja Pertti ovat mainioita tyyppejä, jotka ovat tehneet myyntimiehen hommaa kolmisenkymmentä vuotta. 
Tirrit ja me!
Messut olivat "ok", eivät mitkään menestysmessut, mutta ihan "jees".  Myytiin kohtuullisen hyvin ja ostin kohtuullisen varovasti. (niin sehän on kanssa yksi haaste noilla messuilla, kun samalla pitäisi itse olla se ostava puoli meidän omia liikkeitä ajatellen..) Messuilla oli vähän päälle 20 näytteilleasettajaa, ja illalla tarjottiin asiakkaille pienet iltabileet, missä viime vuoden Voice of Finland-finalisti Roni Leppä tarjosi elvismäistä musaa ja Rock the Pole:n tytöt näyttivät meille tankotanssiesityksen.
GSW Pro näytteilleasettajat
Mie ja Roni

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Lehti tuli!!!



Lehden piti tulla vasta pääsiäisen jälkeen, mutta ilmestyikin rekalla pihallemme tänään! Iiiiiiik! Noin tuhat lehteä lähtee osoitteellisena jakoon postissa. Lehti menee kaikkiin kultasepänliikkeisiin Suomessa (johon olemme löytäneet osoitteet), sekä korualan opiskelijoille, liitoille sekä pitkälle listalle ihmisiä jotka syystä tai toisesta ovat kiinnostuneet korualan touhuistamme. Mikäli olet kiinnostunut, eikä lehti tule teille, niin laita vaan jotain kautta meille osoitetietosi niin pääset listalle.
Lehti oli alunperin meidän (Silver Barin ja Classicin) oma asiakaslehti, joka esitteli meidän yrityksiä ja tuotteita mahdollisimman laajasti. Otettiin mukaan yhteistyökumppaneitamme, eli firmoja kenen kanssa meillä on erilaisia yhteistyökuvioita. Tämän kevään lehdestä tuli vähän laajempi, siitä syystä että alan liittojen Kello ja Kulta-lehti ei ilmestynyt sopivasti ennen alan korumessuja. Eli meidän omasta lehdestä tuli "virallinen messulehti".  Lehdessä siis esitellään tulevia GSW-messuja, messutarjouksia, messukarttaa jne.
Lehden tekeminen on aika iso projekti, varsinkin kun ei olla millään tavalla lehti-ammattilaisia. Mutta tekemällä oppii, ja hyvien yhteistyökumppanien avulla saadaan melkein ihmeitä aikaiseksi.
Joten ISO KIITOS taas kaikille jotka ovat olleet mukana teossa.
PS. Eikä kukaan ole täydellinen. Selasin äsken ensimmäistä kertaa lehteä läpi, ja löysin jo kaksi virhettä. Mutta en kerro mitä ne on!!!
The lehti
Rekka toi 450 kiloa lehteä

Kultakoruista perustietoa



Olen pitkään ajatellut että minun pitäisi tehdä postaus kultakoruista, leimoista, karaateista jne, mutta en ole vaan ehtinyt. Vaikka meidän tuotteet ovat pääasiassa hopeaa, niin valmistetaan ja myydään myös jonkun verran kultakoruja.
Jonain päivänä teen vielä teille oman jutun kullasta, mutta sattumalta yhdessä seuraamassani blogissa oli pari päivää sitten sopiva postaus kultakoruista, joten suurimman tiedon janon saatte sammutettua sillä. Kirjoituksessa on hyvin selkeästi ja ytimekkäästi kerrottu maallikolle kullan leimoista, ominaisuuksista ja kullan väristä, ja kuvat selkeyttävät juttua.
Joten ei muuta kun lukemaan ja tutkimaan omia koruja!
http://dioriina.blogspot.fi/2015/03/koruista-asiaa-materiaalina-kulta.html
Punakultaiset korvarenkaat on omaa valmistusta, pallot tuontia.