Kyllä kainalot on pikkasen kosteat siinä vaiheessa kun on työstänyt lehteä monta viikkoa, ja sitten tulee se hetki jolloin painaa nappia ja "se on siinä". Tekstejä, kuvia ja hienosäätöjä voisi viilata loputtomiin, mutta jossain vaiheessa on vaan laitettava piste ja tehtävä päätös että "nyt se on valmis"
Nyt lehti on painossa, ja saapuu lukijoilleen ensi viikon alussa. Mikäli lehti ei tule sinulle, mutta olet kiinnostunut, niin laita meillepäin viestiä niin pannaan lehti postiin.Kurkistus koruammattilaisen arkeen ja juhlaan. Korublogi, missä pääsee korumuodin ja -maailman takahuoneeseen.
tiistai 24. maaliskuuta 2015
torstai 19. maaliskuuta 2015
Keskittymisen vaikeus
Ollaan tehty meidän korulehteä melkein yötä päivää viimeiset pari viikkoa. Tai sanotaanko ilta-yötä, koska päivät menee normihommissa, tilausten hoitaminen, laskutusta, ostotilauksia kaukoitään, kamppanjat ym. Iltaisin kun muut työntekijät on jo lähtenyt kotiin ja puhelimet hiljenee, silloin aloitan yleensä lehtijuttujen tekoa, TAI kirjanpitoa. Ne on kaksi asiaa mihin tarvitsen ympärilleni rauhaa, jotta pystyy edes vähän keskittymään.
Tänään yritin tehdä molempia samaan aikaan: siis lehteä JA kirjanpitoa. Ei helppoa....Keskittyminen herpaantuu ja ajatukset hyppii debitistä messu-uutisiin... Mutta: Lehti on viimeisiä viilauksia vaille valmis. Ja äsken sain viimeisen myöhästyneen alv-ilmoituksen tehtyä.Huomenna loppuspurtti, ja viikonloppuna meillä on vapaata!!!!!
maanantai 16. maaliskuuta 2015
Kuvauspäivä
Tänään meillä oli kuvauspäivä mallin kanssa. Meillä on jo paaaaaljon kuvamateriaalia tulevaan lehteen, mutta kun kerran löytyi vapaaehtoinen nätti malli niin kyllähän kuvattavia koruja löytyy. Varsinkin kun mallinamme oli ensimmäistä kertaa tummaihoinen kaunotar, niin vaaleat korut näytti todella hienolta hänen päällään.
Koska meillä ei ole kunnon studiota, ja tilaa tarvittiin kuitenkin jonkun verran, niin päätettiin laittaa studio pystyyn meidän autotallissa. Kylmää oli, ja kuumailmapuhallin oli käytössä ettei mallin iho olisi kananlihalla...Mallilla oli mukanaan pikkuinen villakoira, joten bonuksena saatiin kuvattu myös muutama koira-aiheinen koru. Ei ollut muuten helppoa saada koiraa istumaan paikoillaan, kun hän sattui olemaan sellaista vilkasta sorttia, joka oli aika jännänä siitä että autotallissa pyöri myös yksi Spede-kissa....
lauantai 14. maaliskuuta 2015
5, 4, 3, 2, 1, VALMIS!
Lehden teossa jännittävin hetki on se, kun päätät että NYT se on valmis. Sitä kun voisi oikolukea ja tsekata ja viilata loputtomiin, mutta jossain vaiheessa on pakko päättää että "nyt se on siinä"! Se on sitten niin lopullista. Monessa asiassa voi miettiä että asioita voi sitten myöhemmin viilata. Esimerkiksi jos tekee remonttia, niin aina voi sitten myöhemmin vähän fiksata. Tai jos maalaat taulua, niin sulla on ainakin teoreettinen mahdollisuus myöhemmin lisätä maalia jos lopputulos ei oikein tyydyttänyt. Tai kultaseppä tekee korun, myy sen asiakkaalle, niin vielä senkin jälkeen siihen voi lisätä kiviä, kaivertaa, sahata, poistaa... Mutta kun lehti lähtee painoon niin se lähtee maailmalle juuri sellaisenaan. Vaikka jälkeenpäin huomaa että lehdessä on painovirhe, niin en voi enää kutsua kaikkia lehtiä takaisin, enkä voi lähteä tuhansien lehtien perään maailmalle korjaamaan virhettäni. Lehti jää historiaan sellaisenaan kun se on sillä hetkellä kun me päätämme että se on valmis. Virheineen.
Jännää!
Forssaprintissä koneet jauhaa parhaillaan, ja ensi viikolla maailmalle ilmestyy neljäs Silver Bar & Classic-lehti.
tiistai 10. maaliskuuta 2015
Eeeeeei!!!
On päiviä jolloin olisi ollut parempi olla tulematta töihin. Lillen mielestä tänään oli sellainen. Hylly prakasi! PRKLE!!
torstai 5. maaliskuuta 2015
Taas kotisorvin ääressä
Sori pieni tauko blogissa, on vaan ollut niin järjettömän paljon tekemistä Bangkok-reissun jälkeen. Niinhän se menee, että kun on viikon reissussa niin kotiintullessa saa tehdä vähintään tuplasti töitä että pääsee kuroamaan rutiinihommat kiinni.
Bangkokiin kuului suurinpiirtein samaa kuin ennenkin. Meidän päivät rytmittyvät aikalailla samalla tavalla joka päivä: aamutreenin jälkeen tuhti aamupala. Aamupalan jälkeen tunnin lepo uima-altaalla auringossa, jonka jälkeen lähtö joko messuille tai korutoimittajien luo. Työhommat toimittajien kanssa jatkuu iltakuuteen, jonka jälkeen oli ruokailu yleensä jonkun toimittajan kanssa. Ja sen jälkeen päivän kohokohta: HIERONTA! Hieronta on naurettavan edullista Thaimaassa, ja se tuntuu niiiiiin hyvältä kun on koko päivän kävellyt joko messuhallien betonilattioilla tai Bangkokin sottaisilla kaduilla....
Nyt kun ollaan päästy kotiin olen ollut kiinni lähinnä hinnoitteluhommissa. Ostetut korut on käytävä läpi ja hinnoiteltava. Ja toimittajilta tulee messuista tehdyistä tilauksista tilausvahvistuksia, mitkä pitää käydä suurennuslasin kanssa läpi.
Uusia koruja on kiva nimetä, numeroida ja hinnoitella, se vaihe on se "jouluaatto"-vaihe. Ensin korut makaavat pöydällä epämääräisinä möllyköinä pusseissa, mutta sitten kun pussit avataan ja sieltä otetaan yksi koru kerrallaan ulos, niin sieltä kuoriutuu toinen toistaan kauniimpaa blingiä...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)