Okei okei, nyt te ajattelette: jos niillä on niin kiire aina kun ne väittää, miten ne ehtii osallistua johonkin puolimaratoniin ja treenatakin siihen?
Liikunnan suhteen minulla on samanlaiset ajatukset kun ministeri Alexander Stubbilla: TUNTI LIIKUNTAA ANTAA KAKSI TUNTIA ENEMMÄN ENERGIAA PÄIVÄÄN.
Joten yritämme järkevien mahdollisuuksien mukaan aina löytää aikaa liikunnalle. Järjestämme Petrin kanssa kerran vuodessa Lövö Siltajuoksun, jossa juostaan Taalintehtaalta Kasnäsiin reilu 21 kilometriä eli puolimaratonin. Reitti on upea, fiilis on mahtava ja vaikka sen järjestämiseen menee paljon aikaa, vaivaa ja energiaa, niin silti haluamme itsekin osallistua itse juoksuun...joten lähtöaamuna kun muut juoksijat hyvin levänneenä tankkaavat, lämmittelevät ja venyttelevät me juostaan kun päättömät kanat laittamassa viimeiset kyltit tienvarsiin, kerätään sponssikasseja, ihmetellään missä on pokaalit, maalivaate, palkintopalli, mihin kohtaan tulee pöydät ja pomppulinna, toimiiko megafooni, ja vastaillaan viime hetken kyselyihin pääseekö vielä mukaan juoksemaan vai voiko perua kun yhtäkkiä tuli kuume...
Tänä vuonna meillä oli oma Silver Bar -tyttö juoksemassa, eli kansikuvatyttömme Veera osallistui ensimmäistä kertaa puolimaratoniin. Minä olin perinteisesti pukeutunut johonkin hassuun asuun, tänä vuonna olin kissa. Me vitsailtiin että olisko hänen pitänyt olla minun hiireni...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti