maanantai 22. kesäkuuta 2015

TV-sarjan kuvauksissa



Viikko sitten kävimme yhden tv-sarjan kuvauksissa. Sairaan mielenkiintoista.

Mielenkiintoni sarjaa kohtaan heräsi pari vuotta sitten kun selvisi sattumalta että meidän korumme esiintyy sarjassa Mustat Lesket. Korulla oli kaiken lisäksi todella näyttävä rooli, se oli yhden päähenkilön "signature"-merkki kun hän kirjoitti blogia. Blogin nimi oli korun mukaan nimetty: "Timantin muotoinen kyynel". Kyseinen koru hukkui kuvausporukalta kesken kuvauksen, ja monen mutkan kautta saivat minuun yhteyttä löytääkseen toisen korun tilalle...

Sarja tuli Neloselta viime vuonna, ja oli itse asiassa todella hyvä. Jäin aivan koukkuun, eikä se ollut pelkästään korun syytä...

Liityin sarjan avustajalistalle, jonka myötä saan silloin tällöin tietoa uuden kakkoskauden kuvausten etenemisistä. Tätä kautta ilmeni myös mahdollisuus päästä avustajaksi yhteen jaksoon. Joten viime maanantaina kun meillä sattumalta oli muuta menoa Helsinkiin kävimme Petrin kanssa Hotel Kämpin tiloissa pidetyissä kuvauksissa.

Aamun ensimmäiset tunnit menivät tutustumiseen muihin avustajiin, meitä oli siellä 30-40 henkeä. Osa olivat laittaneet itsensä vimpan päälle valmiiksi, ja osa, minä mukaanlukien, tulivat meikittä ja tukka kampaamatta. Vaatteet olivat jokaisella omasta takaa, se oli yksi vaatimus avustajilta; piti olla tyylikkäästi pukeutunut cocktailtilaisuuteen. Pientä purtavaa ja juotavaa oli tarjolla, sekä meikkaaja/kampaajan palvelut. Kun oli minun vuoroni, meikkaaja piirsi minulle uudet silmät ja oli sitä mieltä että tukkani olisi parhaimmillaan suoristettuna, ilman erikoiskruusauksia. Ei siis mitään megakampauksia minun osaltani. Niitä löytyi kyllä sitten muilta avustajilta...hih ih.

Sitten vaan odoteltiin vuorojamme, apulaisohjaaja Katri kävi välillä tsekkaamassa ja valitsemassa joukostamme sopivia tyyppejä: välillä tarvittiin sinkkuja, välillä pareja, välillä pitkiä, välillä lyhyitä jne. Tehtävämme oli toimia kutsuvieraina lääkefirma Pharmatecan pörssiinlistautumisen tiedotustilaisuudessa. Skoolattiin, taputettiin ja juteltiin keskenämme. Katri muodosti meistä sopivia "ryhmiä",  jossa sosiaalisilla taidoilla ei ollut mitään merkitystä, vaan ryhmät muodostettiin sen perusteella miten mekkojen värit, ihmisten pituudet ja vaatetuksen tyyli sopivat yhteen. Puhuttiin "avustajien kieltä" eli suut kävivät mutta ääntä ei tullut! ;-)
Muista avustajista moni oli konkareita, eli käyvät usein tällaisissa kuvauksissa. Joku ihan vaan huvin vuoksi, joku toivoen että hänet vielä jonain päivänä bongataan johonkin isompaan rooliin, ja osa ilmaisen aterian ja pienen korvauksen takia. Itselleni tämä oli jännä piipahdus maailmaan joka oli minulle tähän asti täysin tuntematon, ja samalla mahdollisuus saada korujamme mukaan kuvauksiin. Katsotaan mitä kokemus tuo tullessaan.

Petri oli ainakin muutamaan otteeseen ihan kameran edessä, joten hänen pärstänsä tulee ilmeisesti näkymään selvästi jossain jaksossa. Minun tukkani oli vissiin niin hienosti suoristettu että olin pääasiassa selkä kameralle päin...joten saattaa olla etten ole telkkarissa ihan tunnistettavissa...

Petri odottaa jo Oscar-palkintoa.



The Rannekoru edelliseltä tuotantokaudelta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti