torstai 21. maaliskuuta 2019

Messut Bangkokissa ja Hong Kongissa

Täällä on ollut blogin puolella hiljaista monesta eri syystä, suurin syy ehkä kahden viikon messureissumme Kaukoitään. Kahden viikon reissu vaatii pari viikkoa tehokasta työtä ENNEN messuille lähtöä, ja sen jälkeen vielä pari viikkoa menee asioitten selvittelyssä. Mutta nyt alkaa palikat olemaan kohdillaan, ja ehdin kertoa teille vähän messuista.

Suomessa koruala on jonkunlaisessa masennusvaiheessa; liikkeitä lopetetaan, uusia ei tule, vanhatkin ovat väsyneitä, ja kaikki taistelevat omista pienistä osuuksistaan. Vuokrat ja palkat nousevat, mutta myytävistä tuotteista ei saa yhtään enempää hintaa, päinvastoin. Joskus tuntuu että ainoa mikä myy on kovat alennukset. Tämä yhtälö on aika mahdoton pitkällä tähtäimellä.

En tiedä onko lohduttavaa tai ei, että sama ongelma tuntuu olevan myös muualla maailmalla. Eli messuilla Bangkokissa ja Hong Kongissa oli vähän samanlainen fiilis. Kukaan ei riemuitse että miten hyvin menee, vaan kaikki korualalla ihmettelevät milloin tällä alalla alkaa paistaa aurinko, milloin lama on ohi?

Bangkokin messut olivat täys floppi. Kävelimme messut läpi muutamassa tunnissa, ja vaikka pari tilausta tehtiinkin, niin ne samat tilaukset oltaisiin voitu yhtä hyvin tehdä Hong Kongissa. Noh, tulipahan käytyä. Käytiin myös muutaman koruvalmistajan tehtaalla, mikä on tietenkin aina hauskaa, kun itsekin on valmistaja. Ihmeellistä nähdä niitä samoja koneita ja työkaluja eri ympäristössä. Ja parasta Bangkokin reissussa oli että päästiin tapaamaan Ellen-tytärtä, joka parhaillaan pyörittää lounasravintola/kahvilaa siellä.

Messuesite

Järvinen ostaa timantteja


Lounas ravintolassa Kasnäs-a little while.


Matka jatkui sitten Hong Kongiin, missä messut olivat odotetusti selvästi onnistuneemmat. Näytteilleasettajia oli yllin kyllin, ei ollut mitään mahdollisuutta ehtiä muutamassa päivässä käydä kaikki hallit läpi. Alustavia tilauksia tuli tehtyä kymmeniä, ja tavaraa löytyi moneen tarpeeseen. Itse metsästin tiettyjä koruja, esimerkiksi roikkuvia korvakoruja aikuiseen makuun, pieniä kullattuja korvanappeja, yksisarvisia kaikissa muodoissa sekä roikkuvia isohkoja teräskorviksia.  Myös erilaisia korutelineitä ja esillepanomateriaalia oli hakusessa.

Iloiset messukävijät Hong Kongissa


Messukeskus Hong Kongissa

Taisi messukuume iskeä Petriin kunnolla, koska nyt hän suunnittelee parhaillaan Suomen korumessuja lokakuulle. Ne ovat alan sisäiset messut eikä yleisömessuja, mutta kaikki korualan blogilukijat voivatkin jo laittaa päivämäärän allakkaan: 19-20.10.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti