maanantai 13. heinäkuuta 2015

Ex tempore



Kesällä koko elämämme on täysin EX TEMPORE. Aamulla ei ole harmainta aavistustakaan missä illalla ollaan. Mahdolliset suunnitelmat muuttuvat melko varmasti vähintään kerran päivän aikana.

Tyypillinen esimerkki oli lauantaina. Olimme olleet edellisiltana viettämässä kaverin  40-vuotisbileet naapurisaaressa. Me tiedettiin jo juhliin mentäessä että parasta olisi lähteä juhlista ajoissa kotiin, koska seuraavana päivänä on tiukka ja pitkä päivä (kerron kohta miksi.) Joten suunnitelma oli että joku 4-5 tuntia on varmaan ihan sopiva aika viettää juhlissa jotka alkoivat jo klo 18. Mutta mitäs luulette? Milloinkohan me oltiin kotona?
No kello KOLME!! Ei kyllä juotu paljon alkoholipitoista, mutta kyllä tässä iässä pelkkä valvominen väsyttää ihan tuntuvasti...

No, lauantaiaamuna noustiin ajoissa jotta saatiin liikkeet avattua ja työpäivä käyntiin. Minä vannoin aamukaffea nauttiessani että nukun vähintään kahden tunnin päiväunet, koska illalla oltiin menossa Petrin järjestämiin Örön Saaristolaistansseihin. Juu-uu, ihan oikein luit, Petri järjesti tanssit!

Ja mitäs luulet että mun päikkäreille kävi? Olin juuri astumassa kotiovesta sisälle kun Petri soitti ensimmäisen kerran että "Sami Seliö, siis se maailmanmestari, on täällä Kasnäsissa, tuu äkkiä tänne niemelle niin saat haastatella hänet Kasnäs Kompass-lehteen, ehkä pääset jopa koeajolle sen kyydissä...". Siis kuka Seliö? Ei muuta kun äkkiä googlaamaan, jolloin selvisi että kyseessä on Formula1-veneilyn kaksinkertainen maailmanmestari! Eli sitten vaan niemelle odottamaan vuoroa. Sain haastatella Seliötä muutaman minuutin, ja vähän kuvia jne. Koko projektiin meni kuitenkin parisen tuntia, arvokkaita sellaisia...

Taas hiippailin kotiinpäin ajatellen että kohta mulla on pää tyynyssä ja vedän zetaa... Taas puhelin soi: "hei Pulkkiset sieltä Lapista ovat täällä käymässä, tuu äkkiä tänne, saat näyttää heille verstaan ja ehkä ne haluaa ostaa jotain koruja ja sit sun pitää viedä ne kahvilaan, mä en varmaan kerkeä kun mun pitää mennä vielä pitämään yhtä palaveria ja ehkä sukeltamaan ja..." Täyskäännös kotiovella ja moikkaamaan ex tempore-retkelle tulleita asiakkaita Rovaniemen kultasepänliikkeeltä. Jos Lapista asti tulee Kasnäsiin niin vaikka olisi kuinka kiire niin kyllä aikaa raivataan! Joten nopea esittely Kasnäsista, meidän liikkeistä ja muista touhuista, verstaasta ja vielä ehdittiin väsätä pieni tilauksenpoikanen. Lopuksi vein asiakkaat tyttären kahvilaan, jossa jouduin hyvästelemään, koska uskokaa tai älkää, enää oli 45 minuuttia aikaa kunnes meillä oli lähtö Örön saaristolaistansseihin!

Joten miten kävi mun päiväunille? Pidin ne sunnuntaina ;-)
Aamu alkoi lupaavasti.
Sami Seliön haastettelu meneillään.
Ilta ja yö Örön sotilaskodissa tanssien.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti