Joulusta on nautittu; ruoasta, rauhasta ja levosta. Joulu tulee monelle korualan ihmiselle äkkipysähdyksenä. Pikkujoulukauppa lähtee käyntiin marraskuun lopulla, ja veronpalautuspäivänä kaupantekoon tulee toinen piristysruiske. Sitten vauhti vilkastuu sitä mukaan kun joulu lähestyy. Rautaa pitää takoa silloin kun se on kuuma, joten vapaapäiville ei ole tilaa.
Sitten tulee jouluaatto, jolloin kiireet loppuvat viimeistään puoleltapäivin. Vihdoin saa nukkua pitkään, syödä ja nauttia rauhallisesta yhdessäolosta.
Itseäni tämä äkkipysähdys vähän pelottaa. Jouduin kymmenisen vuotta sitten kokemaan loppuunpalamisen, burnoutin. Olin koko syksyn kauhistellut työkiireitä, ja koko ajan tiesin että kiire senkun pahenee mitä lähemmäksi joulua tullaan. Samana syksynä toki tapahtui muitakin juttuja, joilla oli osuutta loppuunpalamiseen, mutta suurin syy oli kyllä työstressissä, ja siinä jatkuvassa tunteessa että "en ehdi, miten minä jaksan, millä mä muistan, mistä mä otan voimia?...". Jatkuva riittämätön tunne sekä sellainen olo että koskaan ei saa mitään tehtyä kunnolla tai loppuun asti. Koskaan ei voi sulkea työpaikan ovea takanaan ja miettiä että nyt on minun oma vapaa-aikani. Sitten, jouluaattona, noin kymmenen vuotta sitten, en enää vaan jaksanut nousta sängystä. Yht'äkkiä keho oli niin väsynyt ja painava, että pelkästään vessaan meno vaati suurta ponnistusta.
Ensin tuli tietenkin pelko että olen ihan "oikeasti" sairas, mutta kun kaikki sairaudet oli poissuljettu, ja jutustelu psykiatrin kanssa käyty, niin diagnoosi oli työuupumus. Siinä vaiheessa uupumus oli jo niin pitkällä että enää ei auttanut lähteä suunnitellulle loma-matkalle New Yorkiin, kun minä tuskin jaksoin kävellä olohuoneen sohvalta keittiöön. Joten muut lähtivät lomalle, ja minä jäin yksin kotiin äitini hoidettavaksi. Pienin askelin pääsin takaisin normaalielämään kiinni, mutta tie oli pitkä ja kivinen, ja monesti tuli takapakkia.
Nyt olen oppinut tunnistamaan oireita jotka viestittävät minulle hölläämisen tarpeesta ja loppuunpalamisen vaanimisesta. Aina ei kuitenkaan voi vaan höllätä vaikka kroppa sanoo että pitäisi. Esimerkiksi juuri tämä aika ennen joulua, jolloin vaan on PAKKO jaksaa... ja silloin pelottaa, että mitä sitten kun se jouluaatto tulee, ja kiire loppuu kun seinään...
Toivottavasti teillä on sujunut joulukiireet sekä joulunvietto mukavasti. Itse olen tuntenut pieniä oireita uupumuksesta, mutta koska itse tiedostan niitä, niin uskon että saan ne kuriin omin keinoin. Välipäivät ovat menneet levossa ja uudeksi vuodeksi lähdetään etelään lataamaan akkuja.
Oliko teillä kuusen alla paljon pieniä paketteja?
Sitten tulee jouluaatto, jolloin kiireet loppuvat viimeistään puoleltapäivin. Vihdoin saa nukkua pitkään, syödä ja nauttia rauhallisesta yhdessäolosta.
Itseäni tämä äkkipysähdys vähän pelottaa. Jouduin kymmenisen vuotta sitten kokemaan loppuunpalamisen, burnoutin. Olin koko syksyn kauhistellut työkiireitä, ja koko ajan tiesin että kiire senkun pahenee mitä lähemmäksi joulua tullaan. Samana syksynä toki tapahtui muitakin juttuja, joilla oli osuutta loppuunpalamiseen, mutta suurin syy oli kyllä työstressissä, ja siinä jatkuvassa tunteessa että "en ehdi, miten minä jaksan, millä mä muistan, mistä mä otan voimia?...". Jatkuva riittämätön tunne sekä sellainen olo että koskaan ei saa mitään tehtyä kunnolla tai loppuun asti. Koskaan ei voi sulkea työpaikan ovea takanaan ja miettiä että nyt on minun oma vapaa-aikani. Sitten, jouluaattona, noin kymmenen vuotta sitten, en enää vaan jaksanut nousta sängystä. Yht'äkkiä keho oli niin väsynyt ja painava, että pelkästään vessaan meno vaati suurta ponnistusta.
Ensin tuli tietenkin pelko että olen ihan "oikeasti" sairas, mutta kun kaikki sairaudet oli poissuljettu, ja jutustelu psykiatrin kanssa käyty, niin diagnoosi oli työuupumus. Siinä vaiheessa uupumus oli jo niin pitkällä että enää ei auttanut lähteä suunnitellulle loma-matkalle New Yorkiin, kun minä tuskin jaksoin kävellä olohuoneen sohvalta keittiöön. Joten muut lähtivät lomalle, ja minä jäin yksin kotiin äitini hoidettavaksi. Pienin askelin pääsin takaisin normaalielämään kiinni, mutta tie oli pitkä ja kivinen, ja monesti tuli takapakkia.
Nyt olen oppinut tunnistamaan oireita jotka viestittävät minulle hölläämisen tarpeesta ja loppuunpalamisen vaanimisesta. Aina ei kuitenkaan voi vaan höllätä vaikka kroppa sanoo että pitäisi. Esimerkiksi juuri tämä aika ennen joulua, jolloin vaan on PAKKO jaksaa... ja silloin pelottaa, että mitä sitten kun se jouluaatto tulee, ja kiire loppuu kun seinään...
Toivottavasti teillä on sujunut joulukiireet sekä joulunvietto mukavasti. Itse olen tuntenut pieniä oireita uupumuksesta, mutta koska itse tiedostan niitä, niin uskon että saan ne kuriin omin keinoin. Välipäivät ovat menneet levossa ja uudeksi vuodeksi lähdetään etelään lataamaan akkuja.
Oliko teillä kuusen alla paljon pieniä paketteja?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti