maanantai 13. lokakuuta 2014

Lehti



Syksyn isoimpia työponnistuksia oli Silver Bar & Classic -lehden teko. Ideoitahan meillä riittää, mutta aika on rajallinen. Raivasimme silti tilaa lehti-projektille ja siitähän syntyi aika tuhti paketti luettavaa.

Siinä uskossa ettei kukaan jaksa lukea PELKÄSTÄÄN meistä ja meidän tuotteista, lisäsimme juttuja ja mainoksia meidän yhteistyökumppaneista. Eli juttua löytyy myös esimerkiksi kello-alasta, pöytähopeasta ja korujen raaka-aineista.

Lehden jakelu perustuu meidän omaan osoiterekisteriin, mihin kuuluu suurin osa Suomen kultasepänliikkeistä. Lehteä tullaan jakamaan myös esimerkiksi GSW Pro-messuilla ensi viikonloppuna. Mikäli sinulle ei ole tullut lehteä, sen voi myös lukea nettiversiona oheisen linkin kautta.

Toivottavasti lehdestä löytyi teillekin luettavaa. Meillä kun on paljon kerrottavaa ;-) ...
http://www.digipaper.fi/fk_print/125086/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti