torstai 26. lokakuuta 2017

Fabergén aarteet

Kerroin aikaisemmin että käytiin Pietarissa ihan turistireissulla. Mutta eihän seepra raidoistaan pääse, joten päädyttiin tietenkin Fabergén museoon. Ja koska veikkaan että lukijani ovat kiinnostuneita kyseisestä herrasta ja hänen luomuksistaan, kerron vähän museosta ja muutakin Herra Fabergésta.


Karl Fabergé (1846-1920) oli Venäjän tunnetuin kultaseppä kautta aikojen. Hänen isänsäkin oli kultaseppä, mutta Karl sai oppia vieläkin taitavammalta mikkeliläiseltä kultasepältä Hiskias Pöntiseltä. Harva tietää että suomalaisella kultasepällä oli niin valtava vaikutus Fabergéhen. 


Karl haki inspiraatiota ja lisäoppia taiteesta ja taloustieteistä Euroopasta. Uransa alkuaikoina Karl teki paljon vapaaehtoistyötä entisöimällä antiikkeja koruja Eremitaasissa. Hän sai useita mitaleita ja arvomerkkeja töistään. Karlista tuli Venäjän keisarillinen hovihankkija vuonna 1884, jonka jälkeen hän teki pääsiäismunan joka vuosi keisarinnalle. Keisaripari lahjoitti myös Fabergén esineitä sukulaisilleen Tanskan ja Englannin kuningasperheille. Myös Englannin kuningas Edward VII ja kuningatar Alexandra tilasivat Fabergélta esineitä.

Fabergén yritys oli Venäjän suurimpia siihen aikaan. Yrityksellä oli Pietarissa yli 500 työntekijää, josta huomattava osa oli suomalaisia kultaseppiä. 20:stä vastaavasta mestareista jopa 15 oli suomalaista. Fabergé ylisti suomalaisten tarkkaavaisuutta ja ahkeruutta. Fabergélla oli työhuoneita ja liikkeitä myös Moskovassa (jossa oli myös tehdas), Kiovassa, Odessassa ja Lontoossa.


Venäjän vallankumous vuonna 1917 pakotti Fabergén luopumaan yrityksestään ja pakenemaan Venäjältä diplomaattijunalla Saksaan. Hän kuoli kolme vuotta myöhemmin Sveitsissä ja tuhka vietiin 1929 Ranskan Cannesiin.

Fabergé valmisti kaikenkaikkiaan 50 pääsiäismunaa keisariperheelle, josta 9 löytyy Pietarin Fabergé-museosta.



Laakeripuu-pääsiäismuna


Munaveistos, jonka esikuvana on nimestään huolimatta ollut appelsiinipuu, oli lahja Tsaari Nikolaj II :lta äidilleen Maria Fjodorovnalle. Lahja valmistui pääisäiseksi vuonna 1911. Esineen esikuvasta on vaihtelevaa tietoa, koska Fabergén laskun tekstissä lukee laakeripuu, mutta veistos kuvaa appelsiinipuuta. Fabergén laskun summa oli 12 800 ruplaa.

Puun lehdistö on valmistettu siperialaisesta nefriitistä, koristettuna ametisteilla, sitriineillä ja pinkeillä timanteilla, sekä emalioiduilla kukilla. Lehtien seassa on pieni avainreikä ja vipu, jota painamalla aukeaa puun latva. Aukosta ilmestyy kirjava lintu joka avaa pyrstönsä ja laulaa. Puu on istutettu valkoiseen onyksi-ruukkuun joka on verhoiltu kultaköynnöksin ja emaliseppelein.

Tänä päivänä esineen arvo on veikattu 15 miljoonaksi dollariksi.


Kielo-pääsiäismuna

Tämä Art Nouveau-tyylinen muna oli Tsaari Nikolaj II:n lahja vaimolleen Aleksandra Fjodorovnalle vuonna 1898. Muna sisältää yllätyksen: kääntämällä sivulla olevaa helmeä, munan päällä oleva kruunu nousee paljastaen kolmen portretin valokuva-asetelmaa. Kuvat esittävät tsaaria itse sekä hänen perheen kaksi vanhinta tytärtä, ja ovat maalattuja norsunluuhun. Kultamuna on päällystetty vaaleanpunaisella emalilla ja sitä koristaa Aleksandran lempikukkia eli kielot. Kielojen kukat ovat helmiä ja timantteja ja muna seisoo viherkullasta valmistettujen cabriole-mallisten jalkojen päällä.

Esineen hinta vuonna 1979 oli yhdessä toisen munan kanssa 2,1 miljoonaa dollaria, mutta tänä päivänä tämä muna yksinään arvioidaan 15-19 miljoonaksi dollariksi. arvoidaan tänä päivänä monenkertaiseksi siihen nähden. 


Kelch Chanticleer Egg – kukonpoika kellomuna


Tämä munanmuotoinen kello tilattiin rikkaalle Kelchin perheelle ja valmistui vuonna 1904. Alexander Kelch antoi sen lahjaksi vaimolleen Barbaralle. Se on valmistettu kullasta, hopeasta, helmistä ja timanteista. Tunnistettava Cambridge-sininen väri on läpikuultavaa emalia. Munan yläosan auetessa tasatunneinen esiin tulee värikäs timantein koristeltu kukonpoikanen.

Munan uskottiin pitkään kuuluvan keisarilliseen sarjaan, vasta vuonna 1979 selvisi että munan tilaaja ei kuullutkaan keisarilliseen sukuun. Munan arvo liikkuu miljoonissa.






















Ja lopuksi vielä pieni kuvakollaasi sekalaisista tuotteista mitkä ovat Fabergén käsialaa: tauluja, pienoismalleja, ikoneja, lämpömittari, kulhoja... Suosittelen käyntiä museossa jos satut liikkumaan Pietarissa!
 



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti