maanantai 13. huhtikuuta 2015

Messut ovat aina raskaat mutta kivat



Te jotka olette joskus olleet messuilla töissä  tiedätte että se on raskasta. On raskasta seistä koko päivä, varsinkin jos normaaliduuni on pääasiassa istumatyö. On myös raskasta olla valppaana ja rientää asiasta toiseen, yrittää muistaa tuhat ja sata asiaa, olla valppaana niin että jokainen asiakas saa haluamansa palvelua ja että tarjoilu pelaa eikä kenenkään tarvi seistä suu kuivana... ;-)
Mutta on se samalla niin kivaa päästä tapaamaan niitä ihmisiä johon normaalisti olen yhteydessä ainoastaan sähköpostitse tai puhelimitse, jos edes sitäkään. Ihanaa kun saa nimelle kasvot. Normaalisti myyntimme tapahtuu pääasiassa myyntiedustajiemme kautta, eli edustajat käyvät liikkeessä, tekevät tilauksen, ja meiltä lähtee paketti ja lasku. Ainoastaan messuilla pääsen tapaamaan kasvotusten näitä samoja ihmisiä.
Muutamasta asiakkaasta on kyllä tullut enemmänkin kun asiakas. Riikka ja Tape on jo osittain poistunut korualalta, mutta silti käydään edelleen toistemme yökylässä. Anniina on tulossa jo toista kertaa juoksemaan puolimaratonia meidän järjestämään juoksutapahtumaan.
Ja messuilla pääsen myös kiusaamaan noita meidän ihania myyntiedustajia. Veljekset Vesa ja Pertti ovat mainioita tyyppejä, jotka ovat tehneet myyntimiehen hommaa kolmisenkymmentä vuotta. 
Tirrit ja me!
Messut olivat "ok", eivät mitkään menestysmessut, mutta ihan "jees".  Myytiin kohtuullisen hyvin ja ostin kohtuullisen varovasti. (niin sehän on kanssa yksi haaste noilla messuilla, kun samalla pitäisi itse olla se ostava puoli meidän omia liikkeitä ajatellen..) Messuilla oli vähän päälle 20 näytteilleasettajaa, ja illalla tarjottiin asiakkaille pienet iltabileet, missä viime vuoden Voice of Finland-finalisti Roni Leppä tarjosi elvismäistä musaa ja Rock the Pole:n tytöt näyttivät meille tankotanssiesityksen.
GSW Pro näytteilleasettajat
Mie ja Roni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti