keskiviikko 28. elokuuta 2019

Uudet kuulumiset pitkästä aikaa

Nyt on kyllä ollut liian pitkä tauko! Salasana blogiin oli unohtunut! A N T E E K S I ! Onneksi salasana löytyi jemmasta, ja pääsin taas jatkamaan näitä juttuja.

Kaikenlaista on tapahtunut sitten viime kirjoittelut, mutta koitan lyhyesti saada jonkun yhteenvedon:

Korulehti Gold, Silver & Watch-lehti valmistui huhtikuussa. Hieno lehti tuli taas, ja kannessa komeilee nuori Nelli-siskontyttö.



Koko kevään ja kesän aikana meille tuli paljon uutuuksia valikoimaan, eli Hong Kong-messujen löydöt tipahtivat meille pitkin kevättä. Tosi hienoja koruja on tullut, ehkä eniten huomiota on herättänyt USB-latauspiuhana toimiva rannekoru.

Meripihkakorut olen ainakin itse aikaisemmin pitänyt vain itäblokin ja Kiinan naisille kelpaavina koruina, mutta nykypäivänä kun luonnonmukaisuus on tapetilla ja myös keltainen väri on muodissa, niin olemme ottaneet meripihkakoruja myyntiin Silver Bar-mallistoon. Kysyntää tuntuu olevan, jäämme odottamaan millainen vastaanotto on kentällä.




Some- ja julkisuuspuolella teen jatkuvasti töitä. Seuraan trendejä aktiivisesti, ja yritän katsoa kristallikuulasta mitkä maailmantrendit osuvat myös suomalaiseen makuun, ja mitkä sopivat kultasepänalalle ja mitkä jäävät niin sanottuun "pukukoru-osastoon" eli myydään vaan glittereissä, hm:ssä tai vaateketjuissa. Joskus kun törmään mukaviin julkkiksiin saataan antaa koruja lahjaksi, "saa käyttää muttei oo pakko"-meiningillä. Esimerkiksi missimamma Rosanna Kulju ja Miss Helsinki Nina Kallio ovat vilauttaneet Silver Bar-koruja stooreissaan.


Nyt on lokakuun korumessut työn alla, parin vuoden tauon jälkeen. Koska Ruotsin korualan messut peruuntuivat, ovat jopa ruotsalaiset näytteleasettajat innoissaan tulossa mukaan Vantaalle messuilemaan. Taitaa tulla isot messut! Näistä lähiaikoina lisää infoa tänne blogiinkin, vaikka ovatkin vaan alan ammattilaisille eikä kuluttajamessut.

Kesä oli kaunis ja lämmin, ja siitäkin ehdittiin nauttia. Uusia tuulia puhaltaa monelta suunnalta, koitetaan pysyä nokka eteenpäin ja purjeet pulleana pystyssä!