perjantai 30. lokakuuta 2015

Joulukalenteri



Päässäni on muhinut viime joulunodotuksesta asti ajatus korukalenterista. Nyt se on valmis! Meillä on myynnissä pussi jossa on 24 pientä pakettia. Joka paketissa on omalle päivälleen sopiva koru. Esimerkiksi itsenäisyyspäivänä paketissa on suomi-lippu-riipus. (enempää en paljasta!)
Tonttu esittelee!
Korukalenterin suositushinta on 280 euroa, kallein yksittäinen koru on tietenkin jouluaaton luukussa, muuten korut ovat noin 10 euron koruja. Kaikki korut ovat sterlinghopeaa. Kalenterissa on sekä riipuksia että korvakoruja, eniten on korvanappeja.
Koska edustamme tukkuliikettä, myymme näitä kalentereita pääasiassa kultasepänliikkeille. Jokaisesta tilatusta kalenteripaketista annan kultasepänliikkeelle 10 kpl perinteisiä pahvisia joulukalentereita. Näitä kalentereita liikkeet voivat sitten jakaa omille asiakkailleen ja lapsimielisille.
Ei ne kyllä ihan perinteisiä ole. Kalenterin kuva on räätälöity meille. Kemiönsaarelainen  taiteilija piirsi sen ohjeistukseni mukaan. Kuvassa näkyy tutut "kasvot": Petri-pukki ohjaa Pertti- ja Vesa-porojen rekeä, ja Lussi-tonttu kerää koruilla täytettyjä paketteja jotka pursuaa kyydistä. Ahkerina pipareina näkyy Sami-seppä ja Tina- ja Angie-tytöt. Ja tietenkin lumipenkereen takaa näkyy kisulit.
Kalenteri on painettu Markprintissä , muistatteko että jotain pientä vihjaisin tästä projektista heinäkuun postauksessa Lahdesta ;-)
Materiaali on todella laadukas, kiiltävä metallipintainen ja jokaisessa luukussa on korunkuva ja pieni päivän ajatus.

Joten nyt jos tekee mieli hienoa kalenteria, soitto meillepäin tai kipin kapin lähimpään koruliikkeeseen kysymään Silver Barin kalenteria. Ja liikkeille vielä vinkiksi, että kun ostatte yhden korukalenterin, niin tietenkään ei ole pakko myydä sitä eteenpäin 24 korun kalenterina, vaan jokaista korua voi myydä ihan normaalisti yksittäin. Bonuksena saatte silloin niitä hienoja piirrettyjä pahvikalenterita kaupan päälle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti